Sanotaan se nyt ihan suoraan…
Minulla on aina vähän epävarma olo, kun kutsun itseäni valokuvaajaksi. En ole pienestä pitäen haaveillut aina olevani valokuvaaja, eikä minulla ole valokuvaajan ammattitutkintoa. Kasvoin opettajan tyttärenä perheessä, jossa arvostettiin korkealle akateemista tutkintoa. Olen koulutukseltani markkinointiekonomi, ja lukiolaisesta asti minulle oli selvää, että tulen tekemään työkseni jotain ”järkevää kunnon työtä”. Ja niin teinkin, viisitoista vuotta, markkinatutkimuksen ja mainonnan parissa, kunnes minusta alkoi tuntumaan, että elämänsä voi käyttää paremminkin.
Nimittäin, se mitä olen pienestä pitäen rakastanut, on kauneus ja esteettisyys. Käsityöt, askartelu, sisustus, nikkarointi, puutarha, valokuvat, maisemat… vaikka tämä kuulostaa naiivilta, niin kauniissa asioissa on jotain, joka koskettaa sielua. Kun saan luoda kauniita asioita, pystyn jollain lailla parantamaan maailmaa. Todellinen kutsumukseni onkin siis estetiikassa, vaikka vasta valokuvauksesta löysin sen parhaimman keinon toteuttaa kutsumustani. Kotiansa voi nimittäin sisustaa loputtomasti, ja aina sen lapset kuitenkin sotkevat –mutta täydellinen valokuva on ja pysyy. Lisäksi valokuvassa ei tarvitse tyytyä todellisuuteen, vaan todellisuudesta voi aina muokata itselleen paremman version. Minussa on aina asunut pieni wannabe-nörtti; ehkä siksi rakastuin palavasti Photoshoppiin. Tällä hetkellä minä ja Photoshop teemme työtä aika lailla symbioosissa, minulla on omat tutut tapani editoida kuvia ja muokata todellisuutta. Eräs ystäväni sanoi kerran nähdessään ottamani kuvan ennen ja jälkeen Photoshop-käsittelyn, että ennen-kuva edusti hänen mielestään todellisuutta ja jälkeen-kuva todellisuutta joka käyttää Prozacia. Otin sen suurena kohteliaisuutena. Mikä sen hienompi työ kun valmistaa ihmisille visuaalisia onnellisuuspillereitä!
Olen aina yhdistänyt kuvia ja tekstejä omissa askarteluissani, ja korttikuvatkin olivat aluksi itselle tehtyjä kannustuksia, joita kehystin seinälle tsemppaamaan itseäni valokuvaksen opiskelussa. Jossain vaiheessa päätin uskaltaa kysyä, mitä korttivalmistajat ovat mieltä työstäni –tästä alkoi nyt jo useamman vuoden jatkunut yhteistyö Paletin kanssa.Valokuviani yhdistettynä mietelauseisiin on myyty kortteina, jääkaappimagneetteina, kirjanmerkkeinä, kalentereina, muistikirjoina, lahjakasseina, kirjepaperina ja lahjakirjoina, Suomen lisäksi myös Baltian maissa. Lisäksi teen yhteistyötä sisustusalan maahantuojan Marjam-Interiorin kanssa; olemme suunnitelleet yhdessä kodin tuotteita peltipurkeista sisustustyynyihin. Olen päässyt myös suunnittelemaan Postille useita postimerkkejä.
Nykyään siis kerron kohtalaisella varmuudella olevani valokuvaaja, ehdottomalla ylpeydellä olevani onnellisuuspillerikauppias, ja teen suurella innostuksella töitä sekä paperi- että sisustustuotteiden parissa! Minulla on työhuone kotonani, jossa minulla on pieni studio kuvaamiseen – sekä kaikki mahdolliset kaapit täynnä kuvausrekvisiittaa. Asun kahden lapseni kanssa, ja meillä on myös koiria kaksin kappalein. Lemmikkieläimet osallistuvat kuvauksiin mukisematta herkkupalkalla –on se heidänkin leipänsä ansaittava. Teini-ikäinen tytär osaa jo olla kiitollinen äidistä, jota voi pyytää ottamaan ”promokuvia instaan”. Tiedän olevani melkoinen stereotypinen klisee – avokonttorin kiireisestä ja vaativasta työelämästä luovaan työhön siirtynyt yrittäjä, mutta se ei minua haittaa! Olen vaan kaikesta kiitollinen.